Sukukokous ja -juhla Viitasaarella 28.7.2013

Korpraalin syntymän 300-vuotisjuhlaa vietettiin sukukokouksen merkeissä 28.7.2013 Viitasaaren Keitelepohjassa Röllilän Kestikievarissa. Helteestä huolimatta tilaisuudessa oli mukana lähes sata sukuun kuuluvaa! Virallisen sukukokouksen jälkeen oli juhlan aika, olihan korpraalin syntymästä n. 300 vuotta. Tarkka syntymäaika ei ole tiedossa, mutta tuskin se tästä perspektiivistä katsoen haittaa, vuosi sinne tai tänne.

Tilaisuuden musiikista huolehtivat sukuun kuuluvat soittoniekat, tällä kertaa kokoonpanossa oli Reijo Paananen Viitasaarelta ja jo monesti aikaisemminkin monissa sukujuhlissa esiintynyt Anne Luomala (alun perin Pihtiputaalta), joka oli saanut mukaansa 16-vuotiaan tyttärensä Emilian. Juhlapuheen piti teollisuusneuvos Heikki Aurasmaa, yksi sukuseuran perustajajäsenistä. Hän painotti puheessaan verkostoitumisen merkitystä myös suvun jäsenten kesken ja tällä tavalla jokaisen elämänpiirin laajentamista ja rikastamista.

Juhlaesitelmän piti FM, lehtori (emeritus) Heikki Vuorimies, hän käsitteli Argillandereihin liittyviä ruotusotilaita, jollainen myös suvun kantaisä Israel Argillanderkin oli.

Korpraali Argillanderin kaikki yhdeksän lasta saavuttivat aikuisiän, mikä noihin aikoihin ei ollut kovin tavallista. Ilmeisesti korpraali pystyi antamaan lapsilleen hyvän kodin ja riittävän elintason, vaikkakin hän jäi ilman eläkettä jonkin hakemusvirheen johdosta – tämä ilmeni Heikki Vuorimiehen esitelmästä. Hän siis palveli Ruotsin kuningasta yli 40 vuotta, muttei saanut hänelle kuuluvaa eläkettä! Hänen lastensa jälkipolvia on nykyisin mm. Pihtiputaan Elämäjärvellä, Alvajärvellä, Löytänänmäessä, Viitasaarella, Reisjärvellä, Haapajärvellä, Helsingissä ja vaikka missä. Suomen ulkopuolella jälkeläisiä on mm. Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Ruotsissa.

Sukukokouksessa oli mukana myös kantaisän 9. polvessa oleva nuori Elina Argillander alle kolmevuotiaan tyttärensä kanssa. Elina on ollut jo lapsena mukana sukujuhlilla vanhempiensa mukana, mutta nyt oman lapsen kasvamisen myötä on virinnyt innostus sukuun, sukuseuraan ja sen toimintaan. Elina toivoo löytävänsä omat juurensa ja laajemmat yhteydet sukuunsa. Erityisesti hän haluaa olla kannustamassa oman ikäluokkansa Argillandereita sukuseuran toimintaan. Elina sanoo, että hänen ikäluokan tehtävänä on tulevaisuudessa vaalia nyt 36-vuotiasta sukuseuraa. Elina valittiinkin uuden sukuneuvoston jäseneksi.

Sukuneuvostoon valittiin Elina Argillander (uusi jäsen), Marjukka Argillander (uusi jäsen), Rauno Argillander, Seija Argillander, Saara Kotamäki, Jorma Luomala, Keijo Luomala, Leena Luttinen, Pirkkoliisa Närhi, Aila Pajunen ja Katja Tervo.

Sukuneuvosto valitsi keskuudestaan puheenjohtajaksi Saara Kotamäen Jyväskylästä, varapuheenjohtajaksi Jorma Luomalan Pihtiputaalta ja sihteeriksi Marjukka Argillanderin Viitasaarelta. Saarasta tuli siis ensimmäinen naispuolinen sukuseuramme puheenjohtaja! Rauno jatkaa Sukuside-lehden päätoimittajana, Katja taloudenhoitajana ja Aila sukututkimuksen parissa ja nettisivujen ylläpitäjänä. Kaikkiin sukuneuvoston jäseniin voi ottaa yhteyttä ylävalikon Sukuneuvosto-kohdasta.

Seuraava tällainen laaja sukukokous ja juhla järjestetään v. 2016, yleensä heinäkuun viimeisenä sunnuntaina, sitä ennen on vuosittain kesäretki.